Aivan aluksi mainitakseni,sain juuri kirjoitettua pitkän hienon ekan blogikirjoitukseni ennenkö kone tilttasi-ja se oli mennyttä.Nyt kokeilen hieman lyhyemmin.Taustoitan ensin hieman tätä päivää.Kuinka olen ollut kuumeessa ja kipeänä ja samaan aikaan koiranpentuni Pepin mahakin on päättänyt olla sekaisin.Lopputuloksena tästä päivästä muutama kämppäkaverin matto pestävänä ja soluhuoneellinen silputtuja nuhapapereita.Pikkuisella niin paljon energiaa,kun ei ole päässyt kunnon lenkille tänään kuumeeni takia.Päätti sitten itse keksiä jotakin mukavaa puuhaa ja aktiviteetikseen sitten silppusi kaikki nuhapaperit pieniksi paperihiutaleiksi pitkin huonetta.Peppi ei paljon elämästä murehdi.Välillä kadehdin koirien elämää ja haluaisin saada palan tuosta iloisesta ja vilpittömästä sielunelämästä ja nähdä pikkuisen ajatuksiin.Liikkuuko siellä mitään vai paljonkinko kaikkea?Koira on paras psykologini muistuttamaan minua elämän pienistä iloista ja elämään hetkessä.Viime viikolla ostin tekstitaulun,johon korien ajatukset on koottu näin:1)Be brave whatever your size 2)Make your own fun 3)Hide your favourite snacks 4)When loved ones come home always run to greet them!...

Nyt kipeänä olessani on ollut aikaa pohtia blogiani.Haluaisin saada ajatuksiani elämästä ja onnellisuudesta kirjoitetuksi.Olen miettinyt paljon elämää ja elämän tarkoitusta.Mielestäni se on onnellisuus ja mahdollisesti myöskin tehdä jotain merkityksellistä ja hyvää elämänsä aikana.Mielestäni nykyaika unohtaa suorituskeskeisyydellään ja hektisyydellään, että tarvittaisiin aikaa vain olla ja kuunnella toinen toisiamme.Tulevana opettaja aion ainakin painottaa hyvinvointia ja ongelmien ratkaisuja ensisijaisena koulun tehtävänä,opetusta ja asiasisältöä vasta toisena.Pahoinvoiva oppilas ei opi mitään,eikä pahoinvoiva oppilas tee oppimillaan tiedoilla tai taidoillakaan elämässään mitään.Perusasiat ja -valmiudet tuleviin opintoihin ja ammattiin on hyvä olla hallussa,mutta niitä ehtii paikkailemaan ja täydentämään myöhemmin milenkiinnon ja ammatillisen tarkoituksellisuuden mukaan.Itseäni harmittaa turhankin kiltin kympin tytön menneisyys,jolta jäi lapsuus ja kaverisuhteet elämättä keskittyen vain täydellisesti koulun ja yleisurheilun harjoituspäiväkirjojen suorittamiseen. Onneksi olen pääsemmässä turhasta huolehtivaisuudesta pikku hiljaa eroon ja ihan piruuttaan kirjoitin heti otsikon ensimmäisen sanankin väärin m-kirjantä käyttämällä n-kirjaimen sijaan.Elämässä keskitytään liikaa suorittamiseen ja unohdetaan,että elämä on joukkuelaji,jossa ymmärryksellä,empatialla ja hyväksynnällä olisi paljon enemmän tehtävää onnellisuuden eteen.Pitäisi olla aikaa isovanhemmille,lapsille ja läheisille ja kysyä mitä heille oikeasti kuuluu ja viettää rauhallista aikaa.Onneksi itse olen tavannut muutaman ihmisen,joilla on aikaa ja tunnetta,hyväksyä minut tämän hetkisenä itsenäni kaikkine murheineni ja lisäkiloineni.Raha pyörittää nykyaikana maailmaa,jopa rakkaus on yritetty rahallistaa.Rakkaus on kauneutta joka kuvissa ja elokuvissa ,ja kauneutta saa ripsienpidennyksillä,hienoilla vaateilla,kuntosalikorteilla ja rusketuksella etelän matkoilta.Siinä on helppo olla mukava ja menestyväkin kun on aikaa ja rahaa rentoutua ja pitää itsensä kauniina.Nykyaika on kovin pinnallista ja suorituskeskeistä,joka jutusta tulee arvostelu,ja pitää "päästä läpi" ja tulee olla normaalipainoinen ja kaunis,ja taloudellisesti itsenäisesti toimeentuleva.Itse arvostan suuresti perheenäitejä,jotka työkavereinani kolmivuorotöissä ja yövuorotöidenkin jälkeen jaksoivat vielä sairainakin pyörittää arkea,hoitaa lapsia ja tehdä ruokaa.Voitaisiinko jotenkin elämää helpottaa ja epätasoarvoisuutta eri työpaikkojen välillä vähentää?Olen lukenut netistä paljon loppuunpalaneista äideistä ja työpaikallani kuullut heidän tarinoitansa,miksei tietenkin isistäkin.Useimmiten vain minusta tuntuu että arjen pyöritys katuu sairaanakin perheen äidin niskoille.Pitäisi saada aikaa ja apua suvulta ja muilta tuttavilta.Ikäihmiset ja koulukiusatutkin jäävät usein yksin,samoin nuoret aikuiset.Itsekin koen hieman katkeruutta kun koulukiusaamiseen ei puututtu kun olin nuorempi.Kengät saattoivat päivän päätteeksi olla nastoja täynnä tai heitetty roskikseen ja talvella oli kiva saada vessahanasta suihkut ennenkun lähti pakkaseen kotimatkalle koulusta.Suorituspaineet ahdistivat ja unohduskirjan pelko oli painajaismaista.Joka kesä oli pakko olla kesätöissä ja nyt menivät kaikki työsäästöt ja opintolainat pelkästään muuttoon toiselle paikkakunnalle opiskelemaan.Epätieto omasta selviytymisetä on ahdistanut aina,vaikka olen aina hienosti selvinnyt.Rohkeinta oli kun uskalsin viime syksynä vakavan pakko-oireisen häiriön vuoksi lopettaa koulun ja pääsin psykoterapiaan.Olen jo sinut  asian kanssa ja on terapeuttista kirjoittaa siitä.Sen jälkeen olen opetellut rennompaa suhtautumista elämään ja antamaan itsellenikin armoa ja rakastamaan itseänikin kuin muita.Välillä on keskityttävä siihen,mikä on tärkeintä eli hyvinvointiin ja onnellisuuteen ja tarkistamaan elämänsä suuntaa.Vaikka tässä varhaisnuoruudessa pitäisi saada suoritettua yhteen sekä perhe,koulutus ja työelämä tai taloudellinen tilanne,joudun tällä hetkellä asumaan rakkaastani toisella puolella Suomea koulun sijainnin vuoksi.Yritän silti nauttia elämästäni tälläkin hetkellä ja toivon saavani yliopistosta siirroon rakkaani paikkakunnalle ensi vuonna.Onnellisuus on mielestäni elämässä tärkeintä jokaisen omassa tilanteessa,mutta onnellisuudenkaan  ei tarvitse olla suorittamista kulisseissa tai facebookissa,mitä sekin tuntuu nykyaikana olevan.Vaikeassa elämäntilanteessa on mielestäni osattava hyväksyä tilanne ja tehdä siinäkin tilanteesta elämästä mahdollisimman hyvää lähtökohdista riippuen.Haaveita on aina hyvä olla.Vaikka en aiemmin ole ajatellut haluavani tulevaisuudessani lapsia,nyt olen alkanut pohtimaan että oma perhe olisi kuitenkin unelmani.Saada oma lapsi tulevaisuudessa rakkaan kanssa ja nähdä kun hän kasvaa ja päästä lapsen kautta tutustumaan eri ihmisiin,harrastuksiin ja tilnteisiin.Mutta mielestäni lasten hankintakaan ei ole mikään pakko,osa elämän suorittamista , vaan oma päätös,minulla  haave ja tarkoitus opettajan ammatin ohella elämälleni tällä hetkellä.